Oras Group on merkittävä talotekniikan vesikalustetoimittaja: markkinajohtaja Pohjoismaissa ja johtava yritys Manner-Euroopassa. Hanamme ja suihkumme ovat kiinteä osa suomalaisia koteja. Panostamme korkeaan teknologiaan ja osaamisen kehittämiseen, ja tulevaisuudessa erityisesti muoviin liittyvät tehtävät ovat toimintamme keskiössä.

Oras Groupin emoyhtiön Oras Oy:n kotipaikka on Raumalla ja tehtaat sijaitsevat Raumalla, Tšekin Kralovicessa ja Puolan Olesnossa. Konserni toimii 20 markkinalla oman henkilöstön
voimin. Oras Groupin vuoden 2019 liikevaihto oli 225,4 miljoonaa euroa ja tilikauden lopussa konserni työllisti 1400 henkilöä. Työskentely tehtaalla tapahtuu pääsääntöisesti ryhmässä ja kolmessa vuorossa, joten edellytämme sinulta valmiutta vuorotyöhön. Tarjoamme innovatiivisen ja tavoitelähtöisen työskentely-ympäristön kansainvälisessä yrityksessä, jonka strategia sekä pitkän ajan tavoitteet ovat selkeät.

Avoimet paikat

Asettaja, ruiskuvalu

Asettajan tehtävässä vastaat ruiskuvalukoneiden asetuksista, ohjelmoinnista sekä tuotannon käynnissäpidosta. Lisäksi tehtävään kuuluu tuotantomenetelmien ja -työkalujen kehittäminen yhdessä teknologiaosaston kanssa.
Tehtävässä menestyminen edellyttää soveltuvaa teknistä koulutusta, piirustusten lukutaitoa sekä erilaisten mittausmenetelmien tuntemista. Hyvät vuorovaikutustaidot sekä aktiivinen ja ratkaisukeskeinen työote edesauttavat työssä menestymistä.

Muovityöntekijä

Muovityöntekijän tehtäviin kuuluu muoviosien pinnanlaadun tarkastaminen ja pakkaaminen.

Työssä menestyminen edellyttää tarkkuutta ja huolellisuutta, kykyä itsenäiseen työskentelyyn sekä hyviä työyhteisötaitoja. Myös pinnanlaatutuntemus edesauttaa työssä menestymistä.

Töissä Oras Groupilla

Mira Ehrlund työskentelee Oras Groupin Rauman toimipisteen R&D Laboratoriossa tuotteiden testaamisen ja kehityksen parissa. Kiinnostus alaa kohtaan syntyi sattumalta Kiinan reissun yhteydessä. Työpaikan valinnassa vaikuttavina tekijöinä olivat Oras Groupin innovatiivisuus ja hyvät etenemismahdollisuudet. Myös lähipiiristä löytyvien ”oraslaisten” suosittelut työpaikasta vahvistivat käsitystä hyvästä työnantajasta.

Tutustu Miran tarinaan!

Mitä osaamista/erityisosaamista toimenkuvasi vaatii?

Toimenkuvani vaatii joko diplomi-insinöörin tai insinöörikoulutuksen. Alakohtaista työkokemusta ei välttämättä tarvitse olla, sillä kiinnostus alasta ja perustekniikan osaaminen riittää. Oras Groupissa kyllä opastetaan ja autetaan, kunhan halu oppia sekä kiinnostus alasta tulevat itsestä.

Mikä on parasta työssäsi? Miksi olet viihtynyt?

Innovointi, mahdollisuudet vaikuttaa asioihin sekä kehittymismahdollisuudet. Työkaverit ottivat minut heti hyvin vastaan ja ovat antaneet vastuuta, sekä neuvoneet ja ohjeistaneet jollei kaikki ollut heti hanskassa. Olen kesän aikana kehittynyt henkilökohtaisesti huomattavasti ja olen todella kiitollinen tästä työkokemuksesta.

Miten päädyit alalle ja nykyisen työnantajasi palvelukseen? Tausta, koulutus jne.?

Kiinnostus alaa kohtaan syntyi, kun olin reissulla Kiinassa ja siellä pääsin näkemään konepajamaailmaa ja sitä, kuinka miesvaltainen ala on kyseessä. Tämä nosti oman kiinnostukseni ja seuraavana keväänä hain opiskelemaan konetekniikkaa Satakunnan ammattikorkeakouluun. Näiden opintojen myötä mahdollisuudet työrintamalla laajenivat. Minulla on lähipiirissä ihmisiä, jotka ovat olleet täällä töissä ja he ovat vuosien aikana kehuneet Oras Groupia hyväksi työpaikaksi, jossa on myös hyvät mahdollisuudet edetä.

Muovi ja komposiitti ovat monessa muodossa päivittäin osana meidän arkea. Ne kuitenkin herättävät myös negatiivisia fiiliksiä ihmisissä (kuten merten muovijäte jne.). Kerro jokin positiivinen tai hyvä ennakkoluulon taklaava asia muovista tai komposiitista, mitä kaikki eivät välttämättä tiedä?

Muovia ja komposiitteja käytetään arkielämässä monessa eri tarkoituksessa, vaikka sitä ei uskoisi. Näistä hyviä esimerkkejä ovat mm. Elintarvikkeiden säilytys (maitopurkit yms. sisältävät muovia), muovien ja komposiittien keveys ja valmistettavuus, jotka mahdollistavat monimutkaisempien tuotteiden valmistuksen esim. urheiluvälineet (mm. erilaiset mailat) ja arjen käyttötuotteet sekä elektroniset hanat. Teollisuudessa tuotetuissa tuotteissa, esimerkiksi käsisuihkuissa, muovikuori eristää lämpöä ja tästä syystä ei tarvitse pelätä jäätyykö käsi vai palaako se, kun käyttää käsisuihkua.

TOP-5 asiaa työpaikastasi?

1. Kehittymismahdollisuudet
2. Työympäristö/ -kaverit
3. Itsensä toteuttaminen
4. Vastuu
5. Organisaation arvot

Miksi muovi- ja komposiittialalle kannattaa hakea/kouluttautua töihin?

Ala kehittyy vauhdilla ja se luo mahdollisuuksia ja uusia työpaikkoja alan asiantuntijoille.

Parasta Satakunnan seudulla? Miksi juuri tänne kannattaa tulla?

Töiden näkökulmasta Satakunnassa on teknisillä aloilla mielestäni monipuolinen ja runsas tarjonta.
Lisäksi turkulaisena pienempien kaupunkien yhteisöllisyys viehättää minua. Satakunnasta löytyy
myös todella hienoja ulkoilu- ja näköalapaikkoja.